siirtymämetalliyhdisteisiin

Siirtymämetalliyhdisteet ovat kemiallisia yhdisteitä, joissa esiintyy yksi tai useampi siirtymämetalli. Siirtymämetalleja ovat alkuaineet, jotka kuuluvat jaksollisen järjestelmän ryhmiin 3–12, lukuun ottamatta ryhmää 12 (sinkki, kadmium, elohopea), joita joskus pidetään poikkeuksina. Näillä metalleilla on usein osittain täynnä olevia d-orbitaaleja, mikä vaikuttaa merkittävästi niiden yhdisteiden ominaisuuksiin.

Siirtymämetalliyhdisteiden kemiallinen käyttäytyminen on monipuolista. Ne voivat esiintyä erilaisilla hapetusluvuilla, mikä selittää niiden kyvyn muodostaa monimutkaisia komplekseja. Komplekseissa keskusmetalliatomi tai -ioni on sitoutunut ligandeihin, jotka ovat atomeja, ioneja tai molekyylejä. Esimerkiksi rauta voi muodostaa yhdisteitä, joissa sen hapetusluku on +2 tai +3, ja se voi toimia keskusatomina useissa eri komplekseissa, kuten hemoglobiinissa.

Monet siirtymämetalliyhdisteet ovat värillisiä. Tämä johtuu siitä, että d-orbitaalien elektronit voivat absorboida ja emittoida valoa tietyillä aallonpituuksilla, kun ligandi vaikuttaa d-orbitaalien energiatasoihin. Esimerkiksi kupari(II)sulfaatti on tunnusomaisesti sininen.

Siirtymämetalliyhdisteillä on laaja kirjo sovelluksia teollisuudessa ja teknologiassa. Monet niistä toimivat katalyytteinä kemiallisissa reaktioissa, kuten Haber-Bosch-prosessissa ammoniakin valmistuksessa, jossa rautaa käytetään katalyyttinä. Niitä käytetään myös pigmenteissä, lääkkeissä, magneettisissa materiaaleissa ja elektroniikassa. Esimerkiksi titaanidioksidia käytetään valkoisena pigmenttinä ja aurinkovoiteissa.