Siirtymämetalleja

Siirtymämetallit ovat jaksollisen järjestelmän d-lohkon alkuaineita, joiden atomeilla on epätäydellinen d-alikuori jossain yleisessä oksidaatio-tilassa. Niihin kuuluu ryhmä 3–12:n metalleja, esimerkiksi Sc, Ti, V, Cr, Fe, Co, Ni, Cu ja Zn. Niiden kemiallinen käyttäytyminen on monipuolista: ne voivat muodostaa useita oksidaatiotiloja ja monipuolista koordinointikemiaa yhdisteissä, joissa keskuksena on siirtymämetalli.

Siirtymämetallit ovat yleisesti kiinteitä metalleja, joilla on korkea sähkön- ja lämmönjohtavuus, hyvä muokattavuus sekä usein korkea tiheys ja sulamispiste. D-elektronien vuoksi niillä on taipumus muodostaa värikkäitä yhdisteitä ja laajoja kompleksiyhdisteitä. Monilla niistä on useita magneettisia ominaisuuksia, ja ne toimivat tehokkaina katalyytteinä sekä teollisissa että biologisissa prosesseissa.

Esiintyminen ja merkitys: Siirtymämetallit esiintyvät mineraaleina oksidien ja sulfideiden muodossa, ja ne pelkistetään metalliksi louhinnan jälkeen. Ne ovat keskeisiä rakennusmateriaaleissa ja seoksissa (teräkset, pronssit), elektroniikassa sekä katalyysiprosesseissa. Biologisesti niillä on keskeinen rooli mikroravinteina: rauta hemoglobiinissa ja myoglobiinissa sekä kuparin ja sinkin entsyymien toiminnassa.