siirtymämetalleiksi

Siirtymämetallit ovat kemiallinen ryhmä, joka sijaitsee alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässä ryhmissä 3–12. Ne muodostavat useimmiten osan d-lohkoa, lukuun ottamatta alkuaineita, jotka kuuluvat lantanoideihin ja aktinoideihin, jotka luokitellaan usein erikseen. Siirtymämetallien keskeinen piirre on niiden elektronirakenteessa, jossa d-orbitaalit ovat osittain täyttyneet tai voivat muodostaa osittain täyttyneitä orbitaaleja yhdisteissään. Tämä ominaisuus selittää monia niiden kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia.

Yksi siirtymämetallien merkittävä ominaisuus on niiden kyky muodostaa useita hapetuslukuja. Tämä johtuu siitä, että elektronit voivat irrota sekä s- että d-orbitaaleilta. Esimerkiksi raudalla voi olla hapetusluvut +2 ja +3. Toinen yleinen piirre on kyky muodostaa värillisiä yhdisteitä, mikä liittyy elektronien siirtymisiin osittain täyttyneissä d-orbitaaleissa, kun ne absorboivat valoa. Useimmat siirtymämetallit ovat myös hyviä sähkön ja lämmön johtimia, ja monet niistä ovat kovia ja korkeita sulamispisteitä omaavia metalleja.

Siirtymämetalleilla on suuri merkitys teollisuudessa ja biologiassa. Monet niistä, kuten rauta, kupari, nikkeli ja kromi, ovat tärkeitä katalyyttejä erilaisissa kemiallisissa prosesseissa, kuten öljynjalostuksessa ja muovin valmistuksessa. Biologisissa järjestelmissä monet siirtymämetallit, kuten rauta hemoglobiinissa ja kupari entsyymeissä, ovat elintärkeitä. Niiden monipuoliset kemialliset ominaisuudet tekevät niistä korvaamattomia monissa sovelluksissa.