puristusvastuksen

Puristusvastus on materiaalin kyky kestää puristuksellista kuormitusta ilman epäonnistumista. Se on yksi keskeisimmistä mekaanisista ominaisuuksista, joita käytetään sekä suunnittelussa että laadunvalvonnassa. Puristusvastus ilmenee suurimpana puristusjännityksenä, jonka materiaali kestää uniaxiaalisen puristuskokeen aikana ennen muodonmuutosta tai rikkoutumista. Tuloksena saadaan puristuslujuus, sigma_c = F_max / A, yksikköinä MPa (N/mm^2). Näytteen geometria, kuormitusnopeus sekä lämpötila ja kosteuspitoisuus vaikuttavat tuloksiin; kokeet pyritään standardoimaan vertailukelpoisten arvojen saamiseksi.

Puristusvastus vaihtelee huomattavasti materiaalin mukaan. Betonin puristusvastus on tyypillisesti noin 20–40 MPa, ja korkealaatuisissa seoksissa yli 100 MPa. Kivipohjaiset rakennusmateriaalit ja tiilet voivat osoittaa vastaavia suuruusluokkia, kun taas polymeerit ja puu voivat käyttäytyä kuivissa ja kosteissa oloissa eri tavoin sekä kuormitusakselin suunnasta riippuen. Metallien puristusvastus on yleensä suuri, ja suunnittelussa otetaan huomioon sekä puristus- että vetolujuudet sekä mahdolliset epämuodostumat.

Käytännön suunnittelussa puristusvastusta käytetään rakennusmateriaalien mitoituksessa, laadunvalvonnassa sekä geoteknisessä suunnittelussa, esimerkiksi pohjarakenteiden ja massiivisten rakenteiden kestävyyden arvioinnissa. Etymologisesti termi juontaa suomen sanoista puristaa ja vastus.