puristuskyvystä

Puristuskyvyys kuvaa materiaalin kykyä kestää puristavaa rasitusta ennen epäonnistumista. Se määritellään suurimpana puristusjännityksenä, jonka näyte voi kantaa, ja tulos ilmoitetaan yleensä megapascaleina (MPa). Puristuskyvyn mittaaminen on keskeinen osa materiaalien suunnittelua rakennusalalla, geotekniikassa ja geologiassa.

Mittaus tapahtuu tavallisesti yksisuuntaisessa puristuskoeessa, jossa näyte puristetaan tasaisesti kasvavalla kuormituksella, kunnes se murtuu. Tuloksena saadaan puristuslujuus. Eri materiaaleilla näytteen muoto ja koko voivat vaihdella: betonissa käytetään yleensä kuutio- tai sylinterinäytteitä, kun taas kivilajeissa mittaukset voidaan tehdä erilaisten näytteiden mukaan. Standardit kuten ASTM C39 (concrete cylinders) ja EN 12390 (betoni) ohjaavat koemenetelmää.

Puristuskykyyn vaikuttavat tekijät ovat materiaalin koostumus, mikrorakenne, porisuus ja kosteuspitoisuus, kuormitusnopeus sekä olosuhteet kuten lämpötila ja kestoaika. Myös kuormituksen suunnalla ja kiinnitysten laadulla voi olla vaikutusta tulokseen; joidenkin materiaalien puristuslujuus on anisotrooppinen.

Sovelluksissa puristuskyky on ratkaiseva parametri rakenteiden mitoituksessa, materiaalivalinnoissa ja laadunvalvonnassa. Betonissa ja kivenaineksissa arvoja käytetään varmistamaan rakenteiden turvallisuus ja käyttöikää, ja puristuslujuuden arviointia täydennetään usein muilla mekaanisilla ominaisuuksilla ja pitkäaikaisvaikutuksilla.