puolimetallisiin

Puolimetallit, eli metalloideina tunnetut alkuaineet, sijoittuvat ominaisuuksiensa osalta metallien ja epämetallien väliin. Ne ovat yleisesti kiinteitä huoneenlämmössä ja niillä on usein metallinen kiilto, mutta ne voivat olla herkästi säröille alttiita. Useimmat puolimetallit käyttäytyvät puolijohteina: niiden sähkönjohtavuus riippuu lämpötilasta, epäpuhtauksista ja rakenteesta, mikä tekee niistä keskeisiä elektronisen teknologian komponentteja.

Sijoittuminen jaksollisessa järjestelmässä sijaitsee käytännössä metallien ja epämetallien rajalla diagonaalisen tikapuun ympärillä. Puolimetallit ovat pääasiassa p-ryhmän alkuaineita ja muodostavat sekä kovalenttisia että joissain tapauksissa metallisia sidoksia. Niiden oksidit ovat usein amphoteerisiä, mikä tarkoittaa, että ne voivat käyttäytyä sekä hapetin- että pelkistyssovelluksissa.

Yleisimmät esimerkit puolimetalleista ovat bor, pii, germanium, arsenic, antimony ja tellurium. Joissain luokituksissa myös seleeni ja polonium luokitellaan puolimetalleiksi; näiden luokittelu voi vaihdella lähteestä riippuen.

Käytännön sovelluksissa puolimetallit ovat keskeisiä elektroniikassa ja mikrosirujen valmistuksessa (esim. piin ja germaniumin yhdisteet), puolijohdelaitteiden diodit ja transistorit sekä aurinkokennoissa. Niiden kemiallinen moninaisuus mahdollistaa laajan valikoiman yhdisteitä ja materiaaleja, joissa on säädettävissä sähkönjohtavuus.

Määritelmä ja luokitus voivat vaihdella lähteestä riippuen, mutta yleisesti puolimetallit määritellään aineiksi, joiden ominaisuudet ovat jossain määrin metallin ja epämetallin välissä. Tämä tekee niistä tärkeän ja jatkuvasti kehittyvän osa-alueen sekä kemian että materiaalitekniikan tieteenaloilla.

---