puhallinorkestereissa

Puhallinorkestereissa tarkoitetaan suuria kokoonpanoja, joissa pääroolissa ovat puhallinsoittimet sekä vaskiset soittimet ja lyömäsoittimet. Jousisoittimet eivät yleensä kuulu vakituiseen kokoonpanoon, vaikka joissakin tapauksissa mukaan voidaan ottaa lisäsoittimia, kuten saksofoneja. Puhallinorkesterin äänestä muodostuu kirkas ja laaja-ääninen sointi, joka sopii sekä ohjelmallisiin että taiteellisesti vaativiin esityksiin.

Yleensä kyseessä on noin 40–60 soittajan kokoonpano. Puupuhaltajaryhmä koostuu esimerkiksi huiluista, oboista, klarinetista ja fagotista; vaskiryhmä sisältää trumpetteja, pasuunoita, tromboneja ja tuuban sekä mahdollisesti euphoniumia. Saksofonit voivat toimia lisäsoittimina, ja lyömäsoittimista tärkeimpiä ovat timpani sekä muut lyömäsoittimet; joissakin tilaisuuksissa käytetään myös mallet-instrumentteja. Jousia ei kuuluta perinteisesti.

Repertuaari rakentuu originaalituotannoista puhallinorkestreille sekä transkriptioista klassisesta musiikista, elokuvasävelmistä ja marsseista. Keskeisiä tyylejä ovat sekä perinteiset marssit että ohjelmalliset teokset, ja nykyaikaiset säveltäjät ovat laajentaneet laajasti puhallinorkestereiden ilmaisuja. Tunnettuja esimerkkejä ovat sekä historialliset että moderneja teoksia, jotka soveltuvat suurikokoiselle wind-band- tai puhallinorkesteriflashelle.

Suomessa puhallinorkesterit ovat tärkeä osa musiikkikasvatusta ja kunnallista kulttuuritoimintaa. Ne kehittyivät 1900-luvulla sotilaallisen ja koulutuksellisen perinteen pohjalta, ja nykyisin ne esiintyvät kouluissa, yhteisöissä, festivaaleilla ja kilpailuissa. Puhallinorkestereissa harjoitellaan yhteistyötä, soittimien välistä vuorovaikutusta sekä monipuolista ohjelmistoa, mikä tekee niistä keskeisen sillan nuorten musiikkiharrastusten ja ammattimuusikoiden välillä.