postkoloniaalisten

Postkolonialismi on tutkimuksellinen ja kulttuurinen suuntaus, joka analysoi kolonialismin ja sen jälkien vaikutuksia sekä vallan, tiedon ja identiteetin muodostumista. Se tarkastelee, miten historialliset siirtomaavirtaukset vaikuttavat nyt ja miten ne heijastuvat kielessä, kuvauksissa, koulutuksessa ja politiikassa. Termiä käytetään sekä kuvaamaan teoreettista ohjelmaa että sen sovelluksia kirjallisuudessa, elokuvassa, historiantutkimuksessa ja sosiologiassa. Suomessa puhe postkoloniaalisesta tutkimuksesta ja postkoloniaalisista ilmiöistä liittyy sekä akateemiseen suuntaukseen että yhteiskunnalliseen keskusteluun monikulturalismin, identiteetin ja vähemmistöjen oikeuksien konteksteissa.

Keskeisiä teorioita ovat Edward Saidin orientalismi, joka osoittaa länsimaiden representaatioiden tuotannon vallan ja hallinnan välineinä; Frantz Fanon, joka analysoi kolonialismin väkivaltaa ja identiteetin muodostumista; Gayatri Chakravorty Spivak, joka korostaa kielellisen ja äänen ulottuvuuden rajoja sekä subalternin äänen mahdollisuuksia; sekä Homi K. Bhabha, jonka ajatukset hybridityydestä ja mimikriasta käsittelevät identiteetin monimuotoisuutta ja tilan monikerroksisuutta. Keskeisiä ideoita ovat kolonialismin diskurssin vaikutukset, sekä ihmisten ja kulttuurien rajojen ymmärtäminen monikerroksisiksi ja muuntuviksi.

Käytännössä postkolonialismi soveltaa näitä näkökulmia kirjallisuuteen, elokuvaan, historiaan ja politiikkaan sekä maantieteellisiin ja diaspora-tilanteisiin. Kritiikki kohdistuu usein liialliseen tekstitieteelliseen painotukseen, länsimaiseen perintöön nojaamiseen ja joidenkin ilmiöiden yksinkertaistamiseen. Silti se tarjoaa työkalut paitsi kriittiseen tulkintaan myös kulttuurisen, kielellisen ja poliittisen muutoksen kartoittamiseen. Termiä voidaan käyttää sekä kuvaamaan postkoloniaalisten tutkimusta että sitä, miten postkolonialismin vaikutus ilmenee nykypäivän yhteiskunnissa.