paravirtuaalisoinnin

Paravirtuaalisuus, eli paravirtualization, on virtualisointitekniikka, joka parantaa virtualisointialustan suorituskykyä ja tehokkuutta. Perinteisessä täydellisessä virtualisoinnissa vieraskäyttöjärjestelmä (guest OS) toimii eristetysti isäntäkäyttöjärjestelmän (host OS) päällä, ja isäntäkäyttöjärjestelmä emuloi laitteistoa vieraskäyttöjärjestelmälle. Tämä voi johtaa merkittävään suorituskyvyn laskuun, koska jokainen vieraskäyttöjärjestelmän toiminto, joka vaatii pääsyä laitteistoon, täytyy käsitellä isäntäkäyttöjärjestelmän läpi.

Paravirtuaalisuudessa vieraskäyttöjärjestelmää muokataan tunnistamaan, että se toimii virtualisoidussa ympäristössä. Tämä mahdollistaa sen, että vieraskäyttöjärjestelmä voi kommunikoida suoraan virtualisointialustan (hypervisor) kanssa käyttämällä erityisiä rajapintoja, joita kutsutaan "hypercallseiksi". Nämä hypercallsit ohittavat tarpeen emuloida kaikkia laitteistokomponentteja, mikä vähentää prosessointikustannuksia ja parantaa huomattavasti suorituskykyä. Sen sijaan, että vieraskäyttöjärjestelmä yrittäisi suorittaa operaatioita suoraan laitteistolla, se tekee pyynnön hypervisorille hypercallsin kautta, joka sitten suorittaa pyynnön tehokkaammin.

Paravirtuaalisuuden etuja ovat parempi suorituskyky, alhaisempi viive ja tehokkaampi resurssien käyttö verrattuna täydelliseen virtualisointiin. Se soveltuu erityisen hyvin tilanteisiin, joissa vaaditaan korkeaa suorituskykyä, kuten palvelinympäristöissä ja suorituskykykriittisissä sovelluksissa. Haittapuolena on, että vieraskäyttöjärjestelmän on oltava tietoinen virtualisoinnista, mikä vaatii muokkauksia käyttöjärjestelmän ytimeen. Nykyään monet käyttöjärjestelmät tukevat paravirtuaalista virtualisointia natiivisti, mikä helpottaa sen käyttöönottoa.