oxidoinnin

Oxidointi on kemiallinen prosessi, jossa yhdiste menettää elektroneja tai oksidiasteensa kasvaa. Se tapahtuu yleensä redox-reaktiossa, jossa toinen aine pelkistyy. Hapenkulutus on yleinen mekanismi, mutta oksidointia voi tapahtua myös muissa olosuhteissa.

Oxidointia voidaan tarkastella abioottisena ja biologisena. Abioottinen oksidointi esiintyy esimerkiksi palamisreaktioissa ja metallien ruostumisessa. Biologinen oksidointi tapahtuu soluissa energiantuotannon ja aineenvaihdunnan yhteydessä, kun elektronit siirtyvät kuljetusketjussa ja lopulta hapelle, muodostaen veden ja hiilidioksidin.

Oksidointiin voi johtaa useita reittejä: alkoholin ja rasvojen hapettuminen sekä biomolekyylien reaktiiviset hapelliset reaktiot. Soluissa oksidointi liittyy oksidatiiviseen fosforylaatioon; elektronit siirtyvät NAD+/NADH- ja FAD/FADH2 -parien kautta eteenpäin, ja lopulta energia kertyy ATP:na. Oksidatiivinen stressi syntyy, kun vapaat hapet vaurioittavat biomolekyylejä.

Hyödyt ja riskit: oksidointi antaa energiaa ja mahdollistaa monien yhdisteiden valmistamisen, mutta liiallinen oksidointi voi johtaa soluvaurioihin ja ikääntymiseen. Antioksidantit (esim. glutationi sekä C- ja E-vitamiinit) sekä kontrollointi auttavat pienentämään riskejä.

Teollisuudessa oksidointi on sekä hyödyllinen että haasteellinen prosessi. Se on keskeinen osa kemiallisia syntetesejä ja energian tuotantoa, mutta samalla aiheuttaa korroosiota sekä pilaantumisen riskejä ruokatuotteissa. Siksi sitä pyritään hallitsemaan ja estämään tarpeen mukaan.