oskillaattoreihin

Oskillaattorit ovat sähköisiä tai elektronisia piirejä, jotka tuottavat jatkuvan, toistuvan signaalin ilman ulkoista koodilähdettä. Ne saavat tarvitsemansa energian yleensä DC-virtalähteestä ja käyttävät palautetta signaalin ylläpitämiseksi. Oskillaattorin toiminta perustuu kriteeriin, jonka mukaan palautekanava vahvistaa signaalin oikeassa vaiheessa ja kokonaisvahvistus on noin yksi. Käytännössä pienestä satunnaisesta melusta alkaa kasvaa säie, joka pysyy itsestään, kun piiri on riittävän lähellä Barkhausenin ehtoa.

Oskillaattoreita luokitellaan useisiin päätyyppeihin. RC-oskillaattorit rakentuvat vastus-kapasitus -verkkojen varaan ja soveltuvat matalataajuisille sinimuotoisille signaaleille. LC-oskillaattorit käyttävät rinnakkaisia tai sarjassa olevia LC-verkkoja ja tarjoavat korkeaen taajuuksia sekä hyviä resonanssivakautta. Kristallioskillaattorit hyödyntävät kidekristallin resonanssia ja niitä pidetään erittäin vakaina ja tarkkoina taajuusarvoiltaan. Relaxation-oskillaattorit tuottavat tavallisesti anturivivutusta suuria piilotettuja ts. ne voivat muodostaa piikitettyjä tai sahalaitaisia aaltoja.

Tunnusomainen nimiä ovat Wienin silmukka-oskillaattori, Colpitts- ja Hartley-oskillaattorit sekä erilaiset kide-oscillaatit. Oskillaattoreita käytetään monipuolisesti radiotekniikassa, tietoliikenteessä, kellosäteilijöissä ja ääni-/ signaalisynteesissä sekä laboratorioissa taajuuden referensseinä ja generaattoreina.

Soveltuvuus ja vakaus vaihtelevat tyypeittäin: RC-verkot ovat joustavia ja helposti säädettävissä, LC-verkot soveltuvat yleisesti RF-taajuuksiin, ja kristallioskillaattorit tarjoavat parhaan taajuustarkkuuden. Oskillaattoreilla on kriittinen rooli sekä ajastuksessa että signaalin muodostuksessa.