naamioitumisessa

Naamioituminen on sopeutuma, jossa yksilö pyrkii vähentämään havaittavuuttaan ympäristössään. Tämä tapahtuu muokkaamalla ulkonäköään, käyttäytymistään tai sekä suuntautumistaan siten, että se sulautuu taustaan tai hämärtää havaitsijan reitin. Naamioituminen esiintyy sekä luonnossa että ihmistoiminnassa ja voi koskea sekä kasveja että eläimiä.

Naamioitumisen päämuotoja ovat tausta-kuljetus (background matching), jossa yksilön väri- ja kuviointi muistuttaa ympäristöä; kuvioiden rikkoutuminen (disruptive coloration), joka hämärtää kehon ääriviivat; varjostus tai kontrastien säätely (countershading), jossa yläpuoli on tummempi ja alapuoli vaaleampi, sekä maskeeraus eli esineen kaltaisen, ei-passaaavan muodon jäljittely. Lisäksi mimikry tarkoittaa toisen lajin ominaisuuksien jäljittelemistä, kun taas liike voi paljastaa piilopaikan vaikka yksilö pysyisi staattisena.

Mekanismina naamioituminen hyödyntää pigmentaatioita, karvakuvioita, mikrostruktuureja sekä liikkeen hallintaa. Se on keskeinen keino sekä saaliin välttämisessä että saalistuksessa avautui loogiseksi strategiksi, ja se kehittyy taudinvalintaan suhteessa ympäristöön sekä vaaran ilmenemiseen.

Käytännössä naamioituminen kuuluu laajasti selkärangattomien ja selkärankaisten evoluutioon sekä ekologisiin suhteisiin. Ihmisillä naamioitumista käytetään sotilas-, metsästys-, valokuvaus- ja harrastuskontekssteissa sekä urheilu- ja muotiteollisuudessa, missä käytetään kamuflaaettisia kuoseja ja rakennelmia. Naamioitumisen rajoitteita ovat esimerkiksi taustan muuttuminen, liikkeen paljastava vaikutus sekä havaitsijan sensoristen järjestelmien kehitys, joka voi heikentää camouflaget.