mineraloitumisen

Mineraloituminen tarkoittaa mineraalien muodostumista ja kiinnittymistä ympäristöönsä, ja se kattaa sekä abiottiset (geologiset) että biogeGen yhteydessä tapahtuvat ilmiöt. Geologisessa mielessä mineraloituminen tapahtuu, kun nesteet kuljettavat ionteja kallioperässä tai sedimenteissä ja ne saostuvat tai kiteytyvät rakenteisiin, muuttaen kivilajien koostumusta ja rakenteita. Keskeisiä mekanismeja ovat hydrotermalinen mineralisoituminen, jossa kuumat nesteet tuovat ja saostuttavat metalleja sekä muita mineraaleja; sekä diagenettinen mineralisoituminen, jossa sedimentteihin liuenneet aineet kiteytyvät ja sementoituvat jälkikäteen.

Hydrotermalinen mineralisoituminen on erityisen tärkeä ore-genesiin liittyvä prosessi. Nesteet, joissa on runsaasti liuenneita metallielementtejä, kulkeutuvat halkeamien ja vamujen kautta ja saostuvat viilenevässä tai muuttuvassa kemiallisessa ympäristössä, muodostuttaen sulfideiksiä, sulfaattimineraaleja sekä muita mineraaleja. Yleisiä lopputuotteita ovat esimerkiksi sulfidit, kobolttimetallit sekä rikkaat kapselit liuskeiden ja kivilajien sisällä.

Diagenettinen mineraloituminen puolestaan tapahtuu, kun sedimentteihin huuhtoutuvat liuokset kiteytyvät ja sitovat kiteitä kiinteytymisen aikana. Metasomaattinen mineraloituminen on prosessi, jossa kallioperän kemiallinen koostumus muuttuu nesteiden vaikutuksesta, jolloin uudet mineraalit muodostuvat alkuperäisten mineraalien tilalle.

Biologinen mineraloituminen, eli biomineralisoituminen, tapahtuu organismeihin liittyen: esimerkiksi simpukankuorien, luiden ja muiden biologisten rakenteiden muodostaminen mineraaleista sekä magnetotaktisten bakteerien magnetiitin rakentuminen. Mineraloituminen on tärkeä ilmiö sekä geologisessa kontekstissa että ekologiassa ja taloudessa, koska se liittyy mineraalivarantoihin ja ympäristömuutosten rekonstrukointiin.

Tutkimuksessa mineraloitumista selvitetään kartoitusten, petrogeelakian, röntgendiffraktion, elektronimikroskopian sekä isotooppianalyysien avulla.