mikroskoopeissa

Mikroskoopit ovat instrumentteja, joiden avulla voidaan tarkastella ja kuvata erittäin pieniä rakenteita, joita paljaalla silmällä ei näy. Niillä tutkitaan solukokonaisuuksia, mikrostruktuureja sekä muita pieniä yksityiskohtia, ja ne ovat keskeisiä sekä tutkimuksessa että opetuksessa.

Optinen mikroskooppi perustuu valon ja linssien käyttöön. Yleisimmät tyypit ovat valon mikroskooppi (brightfield), faasi- ja kontrastitekniikat sekä fluoresenssimikroskooppi. Näillä tekniikoilla kontrasti tuotetaan valon vuorovaikutuksella näytteen kanssa ja mahdollistetaan esimerkiksi elävän kudoksen tarkastelu sekä merkkien avulla havaitseminen.

Elektronimikroskoopit käyttävät elektroneja valon sijasta ja tarjoavat huomattavasti suuremman suurennoksen sekä paremman resoluution. Läpäisevä elektronimikroskooppi TEM kuvannee näytteen sisäisiä rakenteita, kun taas skannauselektronimikroskooppi SEM tarkastelee pinnan muotoa kolmiulotteisesti. Elektronimikroskoopit edellyttävät tyhjiötä ja usein näytteiden erityistä valmistusta; elävien näytteiden havainnointi on rajoitettua, ja kuvat rakentuvat elektronien vuorovaikutukselle näytteen kanssa.

Historian juuret ulottuvat 1590-luvulle, jolloin Zachas Janssenin henkilöt kehittivät ensimmäisiä sirpaleita monista mikroskoopeista. 1600-luvulla Anton van Leeuwenhoek teki merkittäviä havaintoja yksinkertaisilla mikroskopeillaan, ja Robert Hooke julkaisi Micrographia-kirjansa 1665. 1800-luvulla kehitettiin parempia valon mikroskooppeja, ja 20. vuosisadalla elektronimikroskoopit avasivat uuden tason tutkimuksessa.

Mikroskoopit ovat keskeisiä monilla tieteenaloilla, kuten biologiassa, lääketieteessä ja materiaalitutkimuksessa, ja niiden käytön vaatimukset liittyvät näytteen valmistukseen sekä valon tai elektronien vuorovaikutuksesta arising havaintoihin.