mekanistisuus

Mekanistisuus on maailmankuva ja tutkimusperinne, jonka mukaan luonnonilmiöt voidaan selittää mekanististen syy-seuraussuhteiden ja perusosien vuorovaikutusten kautta. Eläviä järjestelmiä ja ihmiskehoa tarkastellaan usein koneen kaltaisina mekanismeina, joita ohjaavat fysiikan lait ja matemaattiset säännöt. Mekanistinen lähestymistapa korostaa reduktionismia: monimutkaiset ilmiöt voidaan purkaa ja ymmärtää niiden osien perusteella, ja niille voidaan antaa ennakoivia malleja.

Historiallisesti mekanistisuus syntyi varhaisen modernin tieteen aikana vastauksena yliluonnollisille tai teleologisille selityksille. Descartesin mekanistinen näkemys eläimistä automaattisina koneina sekä Newtonin fysiikan lait tarjosivat kehyksen sille, että luonnonilmiöt voitaisiin kuvata lähtökohtaisesti mekaanisesti. 19. ja 20. vuosisadalla mekanistinen lähestymistapa levisi biologiaan, lääketieteeseen ja psykologiaan, mikä johti moniin patofysiologisiin ja behavioristisiin malleihin.

Nykyään mekanistisuus toimii usein lähtökohtana matemaattisille malleille ja tietokonepohjaisille simulaatioille, mutta sitä täydentävät järjestelmälähtöiset ja holistiset lähestymistavat sekä kyky käsitellä emergenttejä ominaisuuksia. Kritiikissä korostetaan, ettei mekanistinen selitys aina riitä kattamaan monimutkaisia ilmiöitä kuten tietoisuutta, tarkoitusperäisyyttä tai emergenttiä ilmiöitä. Mekanistisuus on silti pysynyt keskeisenä osana tieteellistä ajattelua ja teknistä kehitystä, ja sitä käytetään edelleen perusnäkökohtana monilla aloilla.