lämpötilamittaustekniikat

Lämpötilamittaustekniikat viittaavat erilaisiin menetelmiin ja laitteisiin, joita käytetään lämpötilan määrittämiseen. Valinta riippuu sovelluksesta, vaaditusta tarkkuudesta, lämpötila-alueesta ja ympäristöolosuhteista.

Yleisimpiä kosketuksettomia menetelmiä ovat säteilyyn perustuvat tekniikat. Lämpökamerat ja infrapunatermometrit mittaavat kohteen lähettämää infrapunasäteilyä, jonka intensiteetti on suhteessa sen lämpötilaan. Tällaisia tekniikoita käytetään etämittauksissa, kuten liikkuvien kohteiden tai vaarallisten ympäristöjen lämpötilan seurannassa.

Kosketuslämpömittausmenetelmät edellyttävät mittalaitteen suoraa kontaktia mitattavaan kohteeseen. Yleisiä kosketusmenetelmiä ovat resistanssilämpömittarit (RTD) ja termoparit. RTD:t hyödyntävät metallin sähköisen vastuksen riippuvuutta lämpötilasta, kun taas termoparit perustuvat kahden eri metallin liitoskohdassa syntyvään jännite-eroon lämpötilan vaihdellessa. Nämä ovat yleisiä teollisuudessa ja laboratoriokäytössä.

Muita lämpötilamittaustekniikoita ovat nestelämpömittarit, joissa lämpötila vaikuttaa nesteen (esim. elohopea tai alkoholi) tilavuuden muutokseen, ja kaasulämpömittarit, jotka perustuvat kaasun paineen tai tilavuuden muutokseen lämpötilan vaihtelusta. Digitaaliset lämpömittarit hyödyntävät usein puolijohdeantureita, jotka muuttavat lämpötilan sähköiseksi signaaliksi.