linkstateprotokolla

Link state -protokolla (link-state protokolla) on reititysprotokolla, jonka keskeinen periaate on, että jokainen reititin ylläpitää koko verkon topologian kartan. Reitittimet jakavat toisilleen linkkeihin liittyvää tietoa LSAs (link-state advertisements), joiden avulla muodostuu yhteinen kuva verkon rakenteesta. Tämä lähestymistapa eroaa distance-vector -proKu- tokilleista, joissa reitittimet oppivat reittejä pelkästään naapurinsa kautta ilman kokonaiskartan näkymää.

Toimintaperiaate: Jokainen reititin kuvaa suorat linkkinsä ja kustannuksensa; nämä tiedot floodataan koko alueen sisällä LSAn muodossa. Reitittimet rakentavat link-state -tietokannan (topologian tietokannan) ja laskevat lyhimmän polun jokaiselle kohteelle Dijkstra’n algoritmilla (SPF, shortest path first). Lopuksi reitittimet päivittävät reititystaulunsa vastaavasti, mikä johtaa nopeaan ja johdonmukaiseen konvergenssiin verkon muuttuessa.

Esimerkkejä link-state -protokollista ovat OSPF (Open Shortest Path First) ja IS-IS (Intermediate System to Intermediate System). OSPF tukee hierarkkista rakennetta alueineen, mikä parantaa skaalautuvuutta suurissa verkoissa. IS-IS toimii sekä IP- että muissa protokollissa ja käyttää samanlaista SPF-pohjaista reitityksen laskentaa.

Käyttö ja ominaisuudet: Link-state -protokollat ovat yleisiä sisäisen reitityksen protokollia (IGP) suurissa organisaatioissa, joissa vaaditaan nopeaa konvergenssia, luotettavaa tilaa ja tarkkaa topologiaa. Ne soveltuvat monimutkaisiin ja laajoihin verkkoihin.

Edut ja haitat: Edut ovat nopea konvergenssi, looppien esto ja täsmällinen topologia. Haitat: suurempi muistinkulutus ja CPU-kuorma, LSAs-trafikin määrä sekä suurempi konfiguroinnin monimutkaisuus.

Historia: Link-state-ajattelun kehitys alkoi 1980-luvulla; tunnetuimpia toteutuksia ovat OSPF (julkaistiin 1989) ja IS-IS (1990-luvulla), jotka ovat vakiintuneet laajasti nykyverkoissa.