lainausmerkkien

Lainausmerkit ovat kirjoitusmerkit, joita käytetään erottamaan suora puhe, lainattu teksti tai tieteellisissä ja kirjallisissa yhteyksissä tietyn ilmaisun tarkoittama sanallinen lainaus. Ne esiintyvät pareittain, erottamaan sekä aloitus- että lopetusmerkkien kautta lainatun osuuden. Lainausmerkkien tehtävä on selkeyttää, mikä on puhujan tai alkuperäisen tekstin sanallinen sisältö.

Suurimmat muodot ovat kaksinkertaiset lainausmerkit sekä yksinkertaiset lainausmerkit. Kaksinkertaiset merkit voivat olla sekä perinteiset "kaksinkertaiset lainausmerkit" että muodollisemmat typografiset ”lainausmerkit”. Yksinkertaiset merkit, kuten 'lainaus', käytetään usein sisäkkäisten lainauksien sisällä. Monissa kielissä käytetään myös kulmikkaita lainausmerkkejä « » eli guillemets, joita käytetään erityisesti ulkomaailman yleispuheessa tai kirjoitustyyleissä eri kieliopin mukaan.

Käytön yleisimmät tehtävät ovat suora puhe, lainatun tekstin merkitseminen sekä otsikoiden, pienimuotoisten töiden tai lyhyiden lainauksien korostaminen. Sisäkkäisten lainauksien yhteydessä voidaan vaihtaa merkkimuotoa (esim. lainataan toisen tason sisällä yksinkertaisia lainausmerkkejä, kolmannen tason sisällä guillemets).

Tieteessä ja julkaisemisessa lainausmerkit ovat olennaisia viitteiden ja lähteiden selkeyttämisessä. Tietokone- ja ohjelmointikielissä ne merkitsevät merkkijonolausekkeita tai string-arvoja, jolloin toisenlaisia merkistöjä on usein pakko käyttää erikseen ja merkit on pakko pakoittaa tai eskapoida.

Etymologisesti termi tulee suomen sanoista lainaus ja merkki. Lainausmerkkien käytöstä säädellään kieltä, tyyliä ja julkaisutapaa koskevilla ohjeilla, jotka määrittelevät muun muassa merkkien sijainnin ja sisäkkäisyyden säännöt.