kosteuspitoisuudella

Kosteuspitoisuudella tarkoitetaan aineen sisältämän veden määrää suhteessa sen kokonaismassaan tai kuivaan massaan. Yleisimmin kosteuspitoisuus ilmoitetaan prosentteina. Kosteuspitoisuus voidaan ilmaista sekä kuivapainon mukaan (kuiva massa) että koko massan mukaan (märkä massa). Näin saadaan kuvaa siitä, kuinka paljon vettä materiaalissa on ja miten se voi vaikuttaa sen ominaisuuksiin.

Mittausmenetelmät ja ilmaisu vaihtelevat käytännön mukaan. Gravimetrinen menetelmä on yleisin: näyte painetaan ennen ja jälkeen kuivauksen, ja veden poisto lasketaan prosenttiosuutena. Kuivauslämpötyypit ovat tyypillisesti noin 103–105 °C, ja prosessi tapahtuu kuivauslaitteessa. Muita menetelmiä ovat kemialliset menetelmät kuten Karl Fischer -tutkimus sekä nopeasti toimitettavat sähköiset kosteudenmittarit, joita käytetään erityisesti laboratorio- tai teollisuussovelluksissa.

Kosteuspitoisuudella on suuria vaikutuksia moniin materiaaleihin. Puussa se vaikuttaa kuivumisen, muodonmuutosten ja kestävyyden kannalta; elintarvikkeissa se vaikuttaa rakenteeseen, rakenteellisen laadun sekä säilyvyyden kannalta; tekstiileissä kosteuspitoisuus vaikuttaa tuntoon, kosteudenkestävyyteen ja tuoksu- sekä hajukäyttäytymiseen. EMC- eli tasapainokosteuspitoisuus kuvaa, miten kosteuspitoisuus asettuu ympäristön kosteuden ja lämpötilan mukaan. Oikea kosteuspitoisuus on usein keskeinen osa laatu- ja valmistusprosesseja.

Kosteuspitoisuutta säädellyt standardit ja ohjeet löytyvät ISO-, ASTM- ja JIS- sekä alan standardeista. Käytännössä arvojen tulkinta riippuu materiaalista ja mittausmenetelmästä; sekä tulokset että mittausraportit on ilmoitettava, mukaan lukien mittauslämpötila, näytteen koko sekä kuivatusaika. Esimerkkejä määritystarpeista ovat rakennuspuun ja elintarvikkeiden laadunvarmistus.