konekivääri

Konekivääri on automaattinen tuliase, jonka tehtävänä on tuottaa suurta tulivoimaa nopeasti ja ylläpitää suppressiivista tulta. Konekiväärit voivat syöttää ammukset belt‑cannin tai lippaasta, ja niitä käytetään usein jalustalla, bipodilla tai kolmijalagissa sekä ajoneuvoihin tai kiinnitettyinä asejärjestelminä. Malleja luokitellaan yleisesti kevyisiin (LMG), yleiskonekivääreihin (GPMG) ja raskaisiin (HMG) malleihin, joiden kantama, tulinopeus ja kantavuus vaihtelevat.

Historia ja kehitys: Konekiväärien kehitys alkoi 1890-luvulla Hiram Maximin suunnittelemasta Maxim-konekivääristä. Sen jälkeen useat valmistajat kuten Hotchkiss, Browning, Degtyarev ja Schwarzlose kehittivät thermilleen omia mallejaan. Toisen maailmansodan aikana Saksasta tulivat MG34 ja MG42, jotka nopean vaihtamisen kelkalla ja korkealla tulinopeudella vaikuttivat merkittävästi myöhempiin malleihin. Neuvostoliitto kehitti PKM:n kevyemmäksi vaihtoehdoksi, ja myöhemmin länsimaissa vakiinnittuivat M60, M240 sekä FN MAG ja muut vastaavat aseet. Raskaampia prosenteja, kuten Browning M2 .50 cal, käytetään ajoneuvoissa, siviilissä sekä puolustuksessa.

Toiminta ja käyttäminen: Useimmat modernit konekiväärit toimivat kaasuvoimaisella tai rekyylitoimisella mekanismilla ja ampuvat avopolttoasennossa, mikä helpottaa jäähdytystä pitkillä tulituksilla. Laukaisu, taistelu- ja tähtäystekniikat sekä ammusvaraston hallinta ovat keskeisiä osaamisalueita. Konekiväärit ovat olleet keskeisiä sekä maanpuolustuksessa että ajoneuvo- ja ilmavoimien tukea tarjoavissa järjestelmissä.

Esimerkkejä malleista: MG34, MG42, PKM, FN MAG, M60, M240 ja M2 Browning.