kompositionalisuus

Kompositionalisuus on kielitieteellinen käsite, jonka mukaan kompleksisten ilmaisujen merkitys määräytyy niiden osien merkitysten sekä niiden yhdistämistavan perusteella. Yleisesti periaatetta pidetään kielen analyyttisen tutkimuksen keskeisenä. Perinteen mukaan merkityksen muodostuminen seuraa säännöllistä rakennetta, jossa syntaktinen rakenne ja sanojen merkitykset yhdistetään systemaattisesti.

Perinteisesti kompositionalisuus muotoillaan niin, että kokonaisuuden merkitys voidaan johtaa osien merkityksistä ja siitä, miten ne on toisiinsa sijoitettu. Tämä on usein esitetty formalistisin välinein, kuten lambda-laskennan tai Montague-grammatiikan kautta. Esimerkkinä lause "Kissa näkee koiran" koostuu sanojen merkityksistä sekä niiden suhteesta rakenteessa.

Vahvaan ja heikkoon kompositionalisuuteen viitataan, kun pohditaan, missä määrin merkitys seuraa tiukasti osien merkityksistä ja rakenteesta. Todellisessa kielessä konteksti, idiomit ja pragmatiikka voivat muokata tulkintaa, joten merkityksen ei aina tarvitse olla pelkästään muodostettava.

Käytännössä kompositionalisuutta sovelletaan kielitieteessä laajasti, sekä logiikassa että ohjelmointikielien semantiikassa. Nykyinen tutkimus myös yhdistää perinteisen kompositionalisuuden ja distributionaaliset menetelmät, pyrkien kuvaamaan sekä sanan että lauseen merkityksen.

Kritiikit huomauttavat, että kielessä on lukuisia kontekstisidonnaisia ja ei-hoidettavia ilmiöitä, kuten idiomit ja metaforat, jotka eivät ole helposti kompositionalisesti johdettavissa. Silti kompositionalisuus säilyttää tärkeänä viitekehyksen sekä teoreettisessa että soveltavassa kielitieteessä.