kollenkymiä

Kolloidin kemia on kemian ala, joka tutkii kolloidien rakennetta, ominaisuuksia ja käyttöä. Kolloidit ovat seoksia, joissa dispersed phase koostuu hiukkasista, joiden koko on noin 1 nanometriä – 1 mikrometriä, ja jotka jakautuvat jatkuvaan faasiin kuten nesteeseen tai kaasuun. Tyypillisiä kolloidisia järjestelmiä ovat sols (hiukkasista koostuvat suspensiot nesteessä), geelat, emulsiot sekä vaahdot.

Keskeisiä ilmiöitä ovat Brownin liike, stabiilisuus sekä aggregaatio ja sedimentaatio. Kolloidien stabiilisuuteen vaikuttavat tekijät kuten hiukkasten sähköinen varaus, pinta- ja kalvorakenteet sekä liuottimien ominaisuudet. Yksi keskeisistä teorioista on DLVO-teoria, jonka mukaan hiukkasten välinen tasapaino syntyy sähköisestä repulsioista ja van der Waalsin vetovoimista. Tutkimuksessa käytetään mittauksia kuten zeta-potentiaali sekä kohdekoosta kertovia tekniikoita kuten dynaaminen valon hajauma (DLS) ja elektronimikroskopia.

Historia: Kolloidien tutkimus juontaa juurensa 1800-luvulle, jolloin Thomas Grahamiin tutkimukset ja dialyysi-ilmiöt toivat kolloidien käsitteen ja ilmiön laajempaan tuntemukseen. 1900-luvulla teoreettinen kehitys ja sovellukset laajenivat merkittävästi. Nykyään kollenkemia kattaa nanokokoisten hiukkasten ja monikerroksisten järjestelmien tutkimuksen sekä sovellukset elintarvikkeissa, lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa, maalauksessa sekä nanoteknologian alueilla.