kiinnittyneisyys

Kiinnittyneisyys on emotionaalinen side, joka kehittyy lapsen ja tärkeimpien hoitajien välillä, usein varhaislapsuudessa. Se määrittelee lapsen turvallisuudentunteen, tunteiden säätelyn ja rohkaisee tutkimaan ympäristöä luottavaisista lähtökohdista. Kiinnittyneisyyden laatu heijastuu myöhemmin sekä ihmissuhteisiin että yleiseen hyvinvointiin.

Teorian kehittivät John Bowlby ja Mary Ainsworth. Kiinnittyminen syntyy, kun hoitaja reagoi lapsen tarpeisiin herkästi ja johdonmukaisesti, tarjoten lapselle sekä turvaa että mahdollisuuksia itsenäiseen tutkimiseen. Hyvin toimiva kiinnittyminen tukee emotionaalista säätelemistä ja sopeutumista stressiin sekä luottamuksen muodostumista aikuisiällä.

Kiinnittyneisyys voidaan nähdä erilaisten kiinnittymisen mallien kokonaisuutena. Turvallisesti kiinnittyneet lapset muodostavat yleensä vahvoja, luottamuksellisia suhteita ja pystyvät käsittelemään tunteitaan paremmin. Epävarmuuden muodot voivat ilmetä vaikeuksina luottaa, pelkoina riippuvuudesta tai ongelmina itsesäätelyssä. Kiinnittyneisyyden kehitys on vuorovaikutteista ja voi muuttua elämän varrella erilaisten kokemusten, traumojen tai uusien suhteiden myötä.

Arviointi ja tutkimus: Lapsuuden kiinnittyneisyyttä on käsitelty muun muassa Strange Situation -menetelmällä, joka luokittelee kiinnittymisen tyyppejä. Aikuisilla kiinnittyneisyyttä arvioidaan usein Adult Attachment Interview -menetelmällä. Kiinnittyneisyyden tutkimus tarkastelee myös kulttuurisia eroja sekä yhteyksiä neurotieteisiin, mielenterveyteen ja vanhemmuuteen.