kansalaistottelemattomuutta

Kansalaistottelemattomuus on tietoisesti ja väkivallattomasti tapahtuva vastarinta, jossa yksilöt rikkovat tietyt lait tai hallinnon toimet osoittaakseen vastustuksensa ja ajaakseen muutosta. Tavoitteena on herättää keskustelua, saada julkinen huomio ja vaikuttaa päätöksentekoon ilman väkivaltaa. Toiminnan taustalla on moraalinen perustelu sekä usko oikeudenmukaisuuden palauttamiseen demokraattisessa yhteiskunnassa.

Keinoja ovat yleensä mielenosoitukset, sitoutuneet toimintamuodot kuten istumiset (sit-ins), boikotit sekä muut ei-väkivaltaiset keinot, joiden tarkoituksena on osoittaa vastustusta ja pakottaa muutosta. Kansalaistottelemattomuus ei itsessään ole luonteeltaan rikollista – tekoja voidaan katsoa sekä lainvastaiseen toimintaan että oikeudenmukaisuuden puolustamiseen liittyviksi—mutta ne voivat johtaa oikeudellisiin seuraamuksiin.

Käsitteen juuret ovat 1800-luvun Yhdysvalloissa, jossa Henry David Thoreau kirjoitti civil disobedience -käsitteestä. 1900-luvulla Mahatma Gandhi kehitti väkivallattoman vastarinnan muotoa (satyagraha) Intian itsenäistymisliikkeessä. 1950–1960-luvuilla Yhdysvalloissa kansalaisoikeusliike ja Vietnamin sodan vastainen protesti vahvistivat kansalaistottelemattomuuden roolia demokraattisessa yhteiskunnassa. Myöhemmin eri maissa ja liikkeissä on käytetty ei-väkivaltaisia keinoja ympäristö-, ihmisoikeus- ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Suomessa kansalaistottelemattomuudesta käytävä keskustelu liittyy erityisesti ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksiin sekä laajemman demokratian ja oikeudenmukaisuuden pohdintaan. Toiminta nähdään usein keskustelua ja politiikan paineita lisäävänä, mutta siihen liittyy myös lainsäädännöllisiä riskejä sekä eettisiä arvoja.

Katso myös: civil disobedience.