kaapeliverkoissa

Kaapeliverkoissa viitataan yleisesti koaksiaalikaapeliverkkoihin, joita teleoperaattorit käyttävät television, laajakaistan ja puhelinpalveluiden toimittamiseen asiakkaille. Signaali jaetaan keskitetysti useille tilaajille koaksiaalikaapeleiden kautta, ja verkkoa voidaan laajentaa sekä koaksiaalikaapeleilla että valokuituyhteyksillä.

Rakenne on usein hybrid fiber-coax (HFC): valokuitu vie dataa runkoyhteyksistä jakeluverkkoon, ja viimeiset kilometrit hoidetaan koaksiaalikaapelilla. Headend-laitos vastaa sisällön muuntamisesta televisio- ja datalähetykseen sekä niiden muotoihin DVB-C/IPTV ja RF/DOCSIS-standardien mukaisesti. Tämä mahdollistaa sekä televisiopalvelut että korkeaki speeds internetin ja useamman palvelun samanaikaisen käytön.

Palvelut sisältävät digitaalisen television (DVB-C tai IPTV), internetin (DOCSIS) sekä mahdollisesti äänipalvelut ja muut lisäpalvelut. Nopeudet ovat palveluntarjoajakohtaisia ja vaihtelevat sadoista megabiteista useisiin gigabitteihin sekä käyttäjänsä laadun mukaan. DOCSIS-standardeilla voidaan jakaa kapasiteettia useille tilaajille tehokkaasti ja tukea moniajoa.

Historian ja nykytilanteen osalta Suomessa kaapeliverkot yleistyivät televisiolähetysten jakelussa 1960–1970-luvulla, ja digitalisaatio sekä internet tulivat 1990–2000-luvulla. Nykyään osa verkoista modernisoidaan kuituun (FTTH/FTTB) tai kuitu-keskittyneisiin järjestelmiin, kun taas osa pysyy HFC-pohjaisina. Sääntely ja kilpailu ovat osa tätä kenttää, ja viranomaisina toimivat Traficom sekä alakohtaiset säädökset.

Kaapeliverkoilla on ollut keskeinen rooli tietoliikenteen saavutettavuudessa erityisesti kaupunki- ja lähiöalueilla, ja ne mahdollistavat usean palvelun yhteistoiminnan kustannustehokkaasti. Tulevaisuudessa kuituun siirtyminen vaikuttaa kaapeliverkkojen rooliin ja kapasiteetin käyttöön.