jännitetasot

Jännitetasot, tai jännitteiden tasot, ovat sähkötekniikan hallintaa määritteleviä luokkia, joihin jännitteet jaottuvat. Niiden avulla suunnitellaan, mitataan ja suojataan sähköverkkoja sekä asennuksia siten, että laitteet, eristys ja turvallisuus ovat sopivia kullekin tasolle. Eri tasot vaikuttavat sekä laitosten rakentamiseen että käyttökäytäntöihin.

Euroopassa yleisimpiä jännitetasoryhmiä ovat matala jännite, keskijännite ja suurjännite. Matala jännite (LV) tarkoittaa enintään noin 1 kilovoltin (kV) AC-jännitettä. Keskijännite (MV) on noin 1–35 kV. Suurjännite (HV) ylittää noin 35 kV, ja sitä käytetään pääasiassa suurten siirto- ja teollisuusverkkojen tasoilla. Joissakin luokituksissa EHV (erittäin suurjännite) tarkoittaa yli 400 kV, jota käytetään suurissa suurverkkoihin liittyvissä siirroissa.

Suomessa ja useimmissa Euroopan maissa sähköverkko koostuu tyypillisesti 400 kV:n kantaverkosta, 110 kV:n ja 20–50 kV:n jakeluverkosta sekä lopulta kotitalouksien ja pienyritysten liityntään 230 V (vaihtojännite) kolmivaihe- tai single-phase -tasolla. Fingridin kantaverkko esimerkkinä operoi pääasiassa 400 kV:llä, kun taas alemman jännitteen tasoja hoitavat useat sähkönjakelu- ja tuotantoyhtiöt.

Jännitetasot määrittelevät eristystarpeet, kytkimien ja muuntajien mitoituksen sekä suojalaitteiden asetukset. Ne ovat osa kansainvälisiä standardeja, kuten IEC- ja EN-sarjoja, jotka määrittelevät turvallisuus-, laitteisto- ja yhteensopivuusvaatimukset. Huomionarvoista on, että korkeammalla jännitteellä vaaran- ja sähköiskun riski kasvaa, joten asianmukaiset koulutukset ja luvalliset asennukset ovat välttämättömiä.