itsemääräytyminen

Itsemääräytyminen tarkoittaa kansan tai yhteisön oikeutta määrätä itsestään sekä omasta poliittisesta asemastaan että kehittää taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti omilla ehdoillaan. Se käsittää sekä ulkoisen itsemääräämisen, jossa yhteisö voi hakea itsenäisyyttä tai liittyä uuteen valtiointiin, että sisäisen itsemääräämisen, jossa oikeuksia toteutetaan autonomia-, itsehallinto- tai paikallishallinnon keinoin.

Kansainväliset oikeuslähteet määrittelevät itsemääräämisen periaatteen keskeiseksi osaksi valtioiden välistä järjestystä. YK:n peruskirja ja yleismaailmalliset ihmisoikeuslait sekä dekolonisaatiota koskevat ratkaisut korostavat kansakuntien oikeutta määrätä omasta poliittisesta tilastaan ja kehittää omaa taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista elämää. Kansakuntien lisäksi myös alkuperäiskansojen oikeudet on vahvistettu, muun muassa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksella (UNDRIP), joka painottaa itsemääräämisen sekä sisäisen että ulkoisen toteuttamisen merkitystä.

Käytännössä itsemääräytymisen soveltaminen vaihtelee; se on johtanut valtiolliseen itsenäistymiseen, autonomia- ja itsehallintoratkaisuihin sekä kiistoihin secessiosta. Itsenäisyysvaatimukset ovat usein poliittisia tavoitteita, kun taas sisäiset ratkaisut tähtäävät kielellisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin oikeuksiin sekä hallinnon keinoihin.

Kritiikki ja rajoitteet: Kansainvälinen oikeus painottaa alueellista koskemattomuutta ja tasapainoa yksilön, vähemmistöjen ja valtion välillä. Itsemääräämisoikeuden toteuttaminen vaatii neuvotteluja ja lainsäädäntöä. Ulkoinen itsemäärääminen liittyy usein dekolonisaatioon, mutta nykytilanteissa itsenäisyyden ja tunnustuksen saavuttaminen riippuu kotimaiseen oikeuskehikkoon sekä kansainväliseen tunnustukseen liittyvistä tekijöistä.