itsekunnioituksen

Itsekunnioitus on käsite, joka viittaa yksilön kokemukseen omasta arvostaan, ihmisarvastaan ja oikeudestaan tulla kohdelluksi kunnioittavasti. Se kuvaa kykyä asettaa omat rajat, toimia omien arvojen mukaan sekä säilyttää oma ihmisarvonsa myös vastoinkäymisissä. Itsekunnioitus eroaa osin itsetuntemuksesta tai itsekeskeisyydestä, sillä se painottaa sekä omien arvojen noudattamista että toisiin kohdistuvaa vastuullisuutta ja vuorovaikutusten laatua.

Käsitteen taustaa ja sanavalintoja koristaa usein useita synonyymeja, kuten itsekunnioitus, itsearvostus ja ihmisarvon kunnioittaminen. Yleisesti erotellun näkökulman mukaan itsekunnioitus viittaa toiminnan ja valintojen motivaatioperusteeseen: ihmisellä on halu menettäätilaisuuksien ja minkä tahansa epäoikeudenmukaisuuden edessä itsetuntoaan loukkaavaan tilanteeseen reagoimatta. Itsekunnioitus voidaan nähdä sekä yksilön sisäisenä asenteena että käytännön ohjenuorana vuorovaikutuksessa.

Itsekunnioituksen merkitys ovat tutkimuksissa korostaneet myönteisiä vaikutuksia psykologiseen hyvinvointiin, itsekontrolliin ja rajojen asettamiseen. Korkea itsekunnioitus liittyy usein parempaan sopeutumiskykyyn, epäonnistumisten sietokykyyn sekä terveisiin ihmissuhteisiin. Vaarat liittyvät liialliseen itsensä korottamiseen tai konfliktien pelkoon sekä siihen, ettei omia rajoja osata asettaa.

Kasvatus- ja kehittämiskontehttuissa itsekunnioitusta tähdätään vahvistamaan itsemääräämistä, itsearvostusta ja vastuullista vuorovaikutusta esimerkiksi omien rajojen ilmaisun, itsetunnon tukemisen ja itsestä huolehtimisen keinoilla. Tutkimus nykykielessä tunnistaa kulttuurilliset eroja käsitteellistämisessä, mutta yleinen tavoite on selkeyttää, miten itsekunnioitus rakentuu ja miten sitä voidaan edistää tavoitteellisesti.