isostaattiset

Isostaattiset viittaavat isostasian ilmiöihin, prosesseihin ja rakenteisiin. Isostasia on maan litosfäärin ja asthenosfäärin välisessä gravitaatiotasapainossa, jossa litosfääri kelluu asthenosfäärin päällä kuten jäälautta vedessä. Kuorman lisääntyminen tai poistuminen litosfäärin pinnalla saa litosfäärin mukautumaan muodon ja tiheyden muutoksilla, kunnes massa ja tukirakenne ovat jälleen tasapainossa.

Perinteiset isostaattisen tasapainon mallit voidaan jakaa pääpiirteittäin kahteen ryhmään. Airyn malli kuvaa tilannetta, jossa kuoren paksuuden vaihtelu muodostaa “juuren” syvyyden, joka kompensoi kuorman. Pratt-mallissa taas tiheydet vaihtelevat kerrosten välillä ja aiheuttavat isostaattisen tasapainon ilman suurta paksuuden muutosta. Nämä mallit ovat teoreettisia keinoja ymmärtää, miten litosfäärin jousto ja tiheys vaihtuvat muuttuvissa kuormitusolosuhteissa.

Isostaattiset ilmiöt vaikuttavat maanpinnan korkeusvaihteluihin ja gravitaatiokenttään. Esimerkkejä ovat postglaciaalinen kohoaminen alueilla, joilta jäätiköt ovat sulaneet, sekä kuorman poistumisen aiheuttama maanpinnan nousu. Myös vuoristo- ja rannikkoseudut voivat kokeilla isostaattisen tasapainon vaihteluita sekä pitkän aikavälin tiloja.

Tutkimuksessa isostaattisia ilmiöitä arvioidaan gravitaatiomittauksilla, geodeettisilla mittauksilla (esim. GPS), sekä seismisillä ja tiheysprofiileilla. Näiden havaintojen avulla voidaan eritellä kuorman muutosten vaikutuksia ja litosfäärin palautumisnopeuksia.