irtaantumista

Irtaantuminen, suomen kielen termissä usein käytetty muoto irtaantumista, viittaa prosessiin tai tilaan, jossa yksilö vetäytyy tunteellisesti, sosiaalisesti tai kognitiivisesti aiemmin merkittävältä vuorovaikutukselta, toimintaa tai ympäristöä kohtaan. Se kattaa sekä tahtomattoman että tahdonalaisen vetäytymisen ja voi ilmetä yksilön sisäisenä asenteena sekä ulkoisena käyttäytymisenä. Ilmiö esiintyy eri konteksteissa kuten psykologiassa, sosiologiassa, organisaatiotutkimuksessa ja kulttuurintutkimuksessa.

Ilmaisumuotoja voidaan erottaa useita: emotionaalinen irtaantuminen tarkoittaa vähentynyttä tunnesiteyttä toisiin ihmisiin, sosiaalinen irtaantuminen näkyy vähemmän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ja kognitiivinen irtaantuminen ilmenee asenteiden, huomion tai arvojen suunnan muutoksina. Irtaantuminen voi olla tilapäinen reagointi stressiin tai pitkäaikainen kehityskulku. Se voi liittyä sekä yksilön sisäisiin tekijöihin että ulkoisiin olosuhteisiin, kuten mielenterveyden häiriöihin, burnoutiin, traumaan, ristiriitoihin arvoissa tai merkityksellisyyden kokemuksen kapeutumiseen.

Vaikutukset ovat usein kaksisuuntaisia: ne voivat heikentää yksilön hyvinvointia, motivaatiota ja ihmissuhteita sekä heijastua työhön, opiskeluun ja arjen toimintoihin. Toisaalta joidenkin tilanteiden on katsottu toimivan sopeutumisreaktiona, joka suojaa yksilöä ylirasitukselta. Hoito ja muut tukitoimet painottavat psykoterapiaa, vertaistukea, ympäristön ja tehtävien merkityksellisyyden lisäämistä sekä sosiaalisen osallistumisen vahvistamista.