indoeurooppalaisiin

Indoeurooppalaiset kielet muodostavat maailmanlaajuisen, suurimman kielikunnan. Niitä puhutaan suurimmassa osassa Eurooppaa sekä Länsi-, Keski-, Etelä- ja Pohjois-Aasiassa, ja kielikuntaan kuuluu arviolta 3–4 miljardia ihmistä. Haaroittain indoeurooppalainen kieli jakautuu päähaaroihin: Anatolian, Indo-Iranian, Balto-Slavic, Germanic, Romance, Celtic, Hellenic, Albanian, Armenian sekä Tocharian. Useimmat näistä haaroista ovat elossa; osa on historiallisia tai kuolleita, kuten Tocharian ja suurin osa Anatolian kielistä.

Proto-indoeurooppalainen kieli (PIE) on rekonstruoitavissa oleva kantakieli, jota pidetään puhuttaneen noin 4500–2500 vuotta ennen nykylaskentaa. Kielten eriytyminen tapahtui vähitellen, ja keskeisiä teorioita kielten leviämisestä ovat Kurgan-hypoteesi stepeiltä Mustanmeren seudulle sekä Anatolian-hypoteesi, jonka mukaan syntypaikka sijaitsi Länsi-Anatolian alueella.

Indoeurooppalaisten kielten ominaispiirteisiin kuuluu monimutkainen taivutus ja rakenteellinen sanasto; kielten kehitys vaihtelee haara kerrallaan. Usein korostuvat taivuttavat järjestelmät, sanaston suuret juurivarannot sekä lainasanojen vaikutus yhteyksissä. Nykykielissä esiintyy laaja kirjo erilaisia kieliperheitä; esimerkkejä ovat englanti, saksa, espanja, ranska, italia, venäjä, hindi, bengali, persia ja kreikka.

---