indoeurooppaisesta

Indoeurooppalaiset kielet ovat yksi maailman laajimmista ja hyvin dokumentoiduista kielikunnista. Siihen kuuluu lukuisia suuria kieliä sekä joukko pienempiä, ja sen ihmiset asuvat laajalti Euroopassa, Kaakkois-Aasiassa ja sekä Lähi-idässä että Intian alueella. Kielikuntaan kuuluvat muun muassa englanti, saksa, espanja, ranska, italiankieli, portugali, tšekki, venäjä, ukraina, venäjä, hispaania sekä monet itä- ja eteläaasialaiset kielet kuten hindi, bengali, persian ja punjabi. Indoeurooppalaiset kielet jakautuvat useisiin päähaaroihin: germaniset, romaaniset, slaavit, balttilaiset, indo-iranilaiset, kreikka, kelttiläiset, albanian ja armenian sekä muinaiset Anatolian- ja Tocharian-kielet, joista osa on nykyään kuollutta.

Kielen kantakielen uskotaan olevan Proto-Indo-European (PIE). PIE:n rekonstruointi perustuu vertailevaan kielitieteeseen: tutkijat jäljittävät äänteen muutoksia, sanastoa ja taivutuksia, joista voidaan päätellä, millainen yleiskieli on voinut esiintyä ennen kielten eriytymistä. PIE:n levinneisyydestä ja aikakaudesta on esitetty useita teorioita; yleisesti hyväksyttyä on, että kielikunta syntyi jollain alueella, jonka jälkeen kielet levisivät ja kehittyivät eri suuntiin.

Indoeurooppalaiset kielet ovat vaikuttaneet huomattavasti moniin maailman kieliin sekä sanastollisesti että rakenteellisesti. Tutkimus näistä kielistä antaa näkemyksiä kielten kehittymisestä, vuorovaikutuksesta ja historiallisista yhteyksistä. Kielikuntaa seurataan jatkuvasti sekä vertailevan kielitieteen että historiallisen tutkimuksen keinoin.