hygroskooppisen

Hygroskooppisen ominaisuuden käsite kuvaa aineen kykyä kerätä kosteutta ympäröivästä ilmasta. Käytännössä hygroskooppiset aineet voivat sekä adsorboida kosteutta niiden pinnalle että absorboida kosteutta sisäiseen tilavuuteensa. Ilmankosteus ja lämpötila vaikuttavat siihen, kuinka paljon kosteutta sitoutuu, jolloin kosteuden sitominen on suurempaa korkeammassa relative huonetiheydessä.

Monet kemialliset ja fysikaaliset aineet ovat hygroskooppisia. Esimerkkejä ovat suolat (kalsiumkloridi), sokeri, tärkkelys sekä useat orgaaniset yhdisteet ja polymeerit. Myös puu, paperi ja muut rakennus- tai pakkausmateriaalit voivat muuttua kosteuden vaikutuksesta painavammiksi tai sidottavuuttaan ja kimmoisuuttaan muuttaviksi. Jotkut hygroskooppiset aineet voivat deliquesenssikuntoisina liuottaa kosteutta ja muuttua vesiliuokseksi ilmankosteuden noustessa, mutta useimmat vain sitovat kosteutta ilman täyttä liukenemista.

Käytännössä hygroskooppista ominaisuutta hyödynnetään monin tavoin. Desikantit perustuvat materiaalin kykyyn vetää kosteutta ympäristöstään, ja niitä käytetään esimerkiksi pakkauksissa ja varastointi-säiliöissä kosteuden pitämiseksi alhaisena. Elintarvikkeiden, lääkkeiden ja rakennusmateriaalien tuotannossa kosteuden hallinta on tärkeä laadun ja säilyvyyden varmistamiseksi. Kosteuden mittauksessa hyödynnetään kosteuden sorptio-isohermeja sekä gravimetrisiä tai dynaamisia kosteusmittauksia, joilla määritellään, kuinka paljon kosteutta aine sitoo tiettyyn suhteelliseen ilmankosteuteen nähden. Etymologisesti sana juontaa kreikkalaisista sanoista hygros (kosteus) ja skopein (katsoa).