hydratoitumisasteissa

Hydratoitumisasteissa viittaa kemiallisten yhdisteiden hydratoitumisen eri tiloihin, joissa vesimolekyylejä on sitoutunut rakenteeseen. Hydratoituminen on yleistä epäorgaanisissa suoloissa ja mineraaleissa, ja hydratoitumisaste kuvaa vesimäärää per kaava-yksikkö, tavallisesti merkitään n:nä: X·nH2O.

Esimerkkejä hydratoitumisasteista ovat CuSO4·5H2O (pentahydraatti), Na2SO4·10H2O (dekahydraatti) ja CoCl2·6H2O (heksahydraatti). Joillakin yhdisteillä hydratoituminen voi vaihdella olosuhteiden mukaan, eikä n ole aina vakio. Hydratoitumisen epäjatkuvuudet ja ns. ei-stoikiometriset hydraatit voivat ilmetä kosteuden mukaan.

Hydratoituminen vaikuttaa kiinteän aineen fysikaalis-kemiallisiiin ominaisuuksiin, kuten liukoisuuteen, tiheyteen ja stabiliteettiin. Lämmön ja suhteellisen kosteuden vaihtelut voivat aiheuttaa dehydratoitumisen (vesimäärän poistuminen) tai rehydraation (vesin palaantuminen). Prosessi on usein toistettavissa: kosteus altistaa yhdisteen kosteuden mukaan eri hydratoitumisasteille.

Mitoitus hydratoitumisasteiden määrää varten käyttökohteessa sekä tutkimuksessa perustuu yleisesti vesimäärän määritykseen. Painon menetys kuivauksen aikana (loss on drying, LOD) antaa karkean arvion vesimäärästä; termogravimetrinen analyysi (TGA) mittaa veden menetystä vaiheittain lämpötilan mukaan. Rakenteelliset menetelmät kuten röntgendiffraatio (XRD) voivat osoittaa vesimolekyylien按 sijainnin ja hydratoitumisasteen tyypin.

Hydratoitumisasteilla on erityistä merkitystä lääkkeissä, materiaaliteollisuudessa ja varastoinnissa, joissa kosteuden hallinta vaikuttaa tuotteen ominaisuuksiin ja vakauteen. Joissakin materiaaleissa hydratoitumisasteet ovat herkkiä ympäristölle, mikä korostaa ympäristötekijöiden huomioimista prosesseissa.