halogeenien

Halogeenit ovat ryhmän 17 epämetallit, joiden kemiallinen luonne on korkea elektronegatiivisuus ja suuret reaktiivisuudet. Ryhmään kuuluvat fluor (F), kloor (Cl), bromi (Br) ja jodi (I). Lisäksi astatiini (At) ja tennessiini (Ts) ovat radioaktiivisia ja erittäin harvinaisia. Halogeenit pyrkivät saamaan tai vastaanottamaan yhden elektronin saavuttaakseen täyden oktetin.

Elektronikonfiguraatio halogeeneilla on ns2 np5, mikä selittää niiden taipumuksen muodostaa X−-jonoja sekä monia halideja metallien kanssa. Standarditilassa ne esiintyvät pääosin diatomisina molekyyleinä: F2, Cl2, Br2 ja I2. Astatiini ja tennessiini ovat käytännössä radioaktiivisia ja niitä esiintyy vain minipitoisuuksina tutkimuksissa.

Suhteellinen reaktiivisuus laskee ryhmässä fluorista alaspäin; fluorilla on suurin reaktio- ja hapettumisominaisuus, kun taas astatiini ja etenkin tennessiini ovat huomattavasti vähemmän reaktiivisia ja käytännössä rajallisesti tutkittuja. Halogeenit muodostavat helposti suoloja alkali- ja maa-alkalimetallien kanssa (esim. NaCl, KF) sekä interhalogeeneja, kuten ICl ja BrF. Hapettavat vedessä muodostuvat vahvoja happoja, kuten voimakkaat suolahapot HCl, HBr ja HI; HF on kuitenkin poikkeus sen vahvan H-F sidon vuoksi.

Käyttö ja vaikutukset: fluoridia käytetään hammashuollossa sekä sylintereissä ja väkevissä teollisuuksissa, klooria veden desinfiointiin sekä monien kemikaalien valmistukseen, bromia palamisenestoihin ja joitakin lääke- ja valkaisuprosesseja varten, jodia ravitsemuksessa sekä lääkinnällisissä sovelluksissa. Astatiinia ja tennessiinia tutkitaan lähinnä fysiikassa ja ydinfysiikassa; niillä on rajallinen käytettävyys käytännön sovelluksissa. Turvallisuusnäkökohdat ovat keskeisiä, koska halogeenit ovat myrkyllisiä ja monia niistä pidetään voimakkaasti reaktiivisina aineina.