funktionalismissa

Funktionalismi, tai funktionalistinen arkkitehtuuri ja muotoilu, on 1900-luvun alun modernin suunnittelun suuntaus, joka korostaa esineen tai rakennuksen toimivuutta ja käyttötarkoitusta ennen koristeellisuutta. Keskeinen periaate on "muoto seuraa tarkoitusta" (form follows function). Liike syntyi teollistumisen myötä ja levisi Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1920-luvulla, saavuttaen laajaa vaikutusvaltaa arkkitehtuurissa, sisustuksessa ja tuotemuotoilussa. Tyylin piirteisiin kuuluvat puhtaat geometriset muodot, suuret ikkunat, rakennusmateriaalien ilmaiseminen sekä tilankäytön ja rakenteiden selkeys. Tavoitteena on toimivien tilojen tehokas suunnittelu, massatuotettavuus ja käytännöllinen estetiikka.

Merkittäviä edustajia olivat Le Corbusier, Ludwig Mies van der Rohe ja Walter Gropius sekä Bauhausin ja skandinaavisen modernismin suunnannäyttäjät. Suomi kehitti oman funktionalismi-perinteen 1920–1930-luvuilla arkkitehtuurissa ja kalustuksessa, ja sen piirissä vaikuttivat muun muassa Alvar Aalto. Funktionalismi sai sekä kiitosta että kritiikkiä: sitä on pidetty edistäjänä modernisaatiossa ja käytännöllisissä ratkaisuissa, mutta myös yksinkertaisuuden ja ornamentin puutteen tähden arvosteltuna. Nykyään funktionalismi nähdään modernismin keskeisenä osa-alueena, jonka perintö näkyy tilaratkaisujen, modulaarisuuden sekä selkeän, toiminnallisesti perustellun muotoilun kautta.