fossiilijäämät

Fossiilijäämät ovat muinaisen elämän jäänteitä, jotka ovat säilyneet geologisten kerrostumien sisään. Niitä voi olla sekä konkreettisina kappaleina—kuten luiden, hampaiden, kilpien ja kuorien jäännöksinä—että jälkinä (ichnofossiilit), kuten jalanjälkiä, reittejä ja koteloita. Fossiilijäämät kertovat sekä yksittäisten lajien olemassaolosta että menneiden ekosysteemien rakenteesta.

Fossiilisaatio vaatii oikeita olosuhteita: kuolleen organismin on peitettävä nopeasti sedimenttiin ja pysyttävä suojassa hajottajilta, jotta jäännökset voivat muuttua mineraaleiksi tai säilyä muinaisiin muotoihin. Yleisimmät säilymistavat ovat permineralisaatio ja korvaus, karbonisaatio sekä jälkien ja muotojen säilyminen. Harvinaisempia, mutta merkittäviä, ovat tilanteet, joissa pehmeät kudokset säilyvät ambrassa, jäätiköillä tai permafrostissa.

Iän määrittäminen fossiilijäämille tapahtuu sekä suhteellisella ajoituksella kerrostumien järjestyksen perusteella että radiometrisin menetelmin. Esimerkiksi radiokarbonaatio (C-14) soveltuu noin 50 000 vuoden ikärajalle, ja muita menetelmiä ovat U-Pb- ja K-Ar-datering sekä luminesenssi- ja dendrokronologiset menetelmät. Näiden avulla voidaan arvioida sekä yksittäisten jäännösten että niiden ympäristön aikahaarukoita.

Merkitys: Fossiilijäämät ovat keskeisiä lähteitä maapallon menneisyyden ymmärtämisessä, mukaan lukien evoluutio, sukupuuttotapahtumat sekä ilmaston ja ympäristön historiallisen vaihtelun tutkiminen. On kuitenkin muistettava, että säilyminen on epätasaista: suurin osa eliöistä ei jätä fossiileja, ja säilyminen riippuu kudosten tyypistä sekä ympäristö- ja kerrostumistilanteesta.