fissiossa

Fissiossa on ydinreaktio, jossa raskas ydin jakautuu kahdeksi tai useammaksi kevyemmäksi ytimeksi. Yleisimpiä fissiöisiä aineita ovat U-235 ja Pu-239, jotka absorboivat neutronin ja hajoavat kahdeksi uusiksi ytimeksi. Reaktiossa vapautuu huomattava määrä energiaa sekä useita neutroneja, joita voi aiheuttaa lisäfissioita. Ketjureaktio etenee, jos syntyvät neutronit tarttuvat uusiin ytimeen; kriittisyys määrittelee tilan, jossa jatkuva ketjureaktio on mahdollista. Sääntely tapahtuu moderaattoreilla (esim. vesi), sekä säädöruuveilla ja muilla rakenteilla, joiden avulla reaktioiden kiihtyvyys ja teho voidaan säätää.

Energiaa vapautuu noin 200 MeV per fissio, suurin osa fissiotuotteiden liike-energiasta, pienempi osa neutronien ja gamma-säteilyn muodossa. Fissiotuotteet ovat radioaktiivisia ja niiden hajoaminen tuottaa säteilyä sekä lämpöä, mikä on sekä hyöty että haaste ydinvoimaloiden käytössä sekä jätteiden käsittelyssä. Fission sovelluksia ovat pääasiassa sähköntuotanto ydinvoimaloissa sekä sotilaalliset ydinaseet; prosessi vaatii tiukkaa turvallisuutta, valvontaa ja huolellista jätteiden hallintaa.

Historiallisesti fissio tunnistettiin 1938 Otto Hahnilta ja Fritz Strassmannilta, ja ilmiön selitti Lise Meitner ja Otto Frisch. Tämä johti uudenlaisten teknologioiden ja ydinenergian kehitykseen sekä siviilissä että sotilaallisessa kontekstissa.