etäisyystekniikoista

Etäisyystekniikat, suomeksi myös etäisyydenmittausmenetelmät, ovat joukko menetelmiä, joilla määritetään kahden pisteen välinen etäisyys. Niitä käytetään laajasti eri tieteenaloilla, kuten maantieteessä, geodeesiassa, tähtitieteessä, fysiikassa ja insinööritieteissä. Valitusta tekniikasta riippuen mittaus voidaan suorittaa suoraan tai epäsuorasti.

Yksi perustavanlaatuisimmista tekniikoista on suora mittaus, jossa käytetään mittanauhaa, linjaalia tai vastaavaa suoraa mittavälinettä. Tämä menetelmä soveltuu lyhyille etäisyyksille ja vaatii fyysistä pääsyä mitattavien pisteiden välille. Kauempana olevien kohteiden etäisyyttä mitattaessa hyödynnetään epäsuoria menetelmiä.

Trigonometriset menetelmät, kuten parallaksi ja kolmiomittaus, ovat yleisiä. Parallaksissa hyödynnetään kohteen näennäisen sijainnin muutosta, kun sitä tarkastellaan kahdesta eri pisteestä. Kolmiomittauksessa muodostetaan kolmio mitattavan etäisyyden ja tunnettujen etäisyyksien avulla, ja ratkaistaan etäisyys trigonometristen funktioiden avulla.

Sähkömagneettiset etäisyysmittarit, kuten laser-etäisyysmittarit ja tutkat, lähettävät signaalin, joka heijastuu kohteesta ja palaa takaisin. Mittaamalla signaalin kulkuaika ja tietäen signaalin nopeuden (esimerkiksi valonnopeus), voidaan laskea etäisyys. GPS- ja GNSS-järjestelmät puolestaan perustuvat satelliittien lähettämien signaalien vastaanottamiseen ja niiden avulla sijainnin sekä etäisyyksien määrittämiseen. Akustisia etäisyysmittareita, kuten kaikuluotaimia, käytetään vedenalaisten etäisyyksien mittaamiseen.