epämuodon

Epämuoto on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan kielen sanojen taivutus- tai konjugaatioissa esiintyviä muotoja, jotka poikkeavat normaalista tai säännöllisestä paradigmistä. Epämuodon käsite kattaa eri puolilta kielioppia ilmenevät poikkeavuudet, kuten harvemmin säännönmukaiset stemmamuutokset, epätavalliset muodostustavat sekä sanaluokittain syntyvät poikkeavat muodot.

Epämääräiset tai epätaipuvat muodot voivat ilmetä eri sanaluokissa. Verbeissä epämuotoja ovat esimerkiksi muodostettujen persoonapäätejen ohella esiintyvät epänormaalit vartalostemmat, kuten verbin ollakin-sanan konjugaatio, jossa vartalo ja pääte eivät noudata yksinkertaista säännöllistä kaavaa. Nimisanoissa epämuodot voivat ilmetä esimerkiksi epäsäännöllisinä monikkomuotoina tai stemmamuutoksina, kuten joidenkin sanojen risteyksessä tavattavat muutokset taivutuksessa.

Adjektiiveissa epämuodot voivat muodostua suppletion kaltaisesti, jolloin vertailumuodot eivät perustu tavalliseen astevaihtelun sääntöön, vaan poikkeavat juuriltaan. Esimerkkeinä voidaan mainita adjektiivin good-osoitteinen suhteellinen ja superlatiivinen muoto tietyissä kieliyhteyksissä, sekä perinteisessä kielessä esiintyvät epäsäännölliset vertailumuodot. Pronomien ja numeraalien taivutuksissa voi esiintyä kutakuinkin hallitsemattomia poikkeamia, jotka johtuvat historiallisista muutoksista tai lainasanojen mukautuksista.

Epämuotoja tutkitaan kielessä erityisesti historiallisessa ja kuvattaessa kielen kehitystä, sekä kieliopin opetuksessa, sillä ne voivat vaikuttaa sananmukaisen muodon ennustettavuuteen ja sanaston kartoitukseen.