epiteliresptoridimerisaatio

Epiteliresptoridimerisaatio on ilmiö, jossa epiteelisoluissa sijaitsevat solukalvon reseptorit muodostavat dimereita—kaksien reseptorimolekyylien liitoksia. Dimerisaatio on usein ligandin sitoutumisen seurausta ja käynnistää reseptorien sisäisen signaalinvälityksen, mikä säätelee solujen jakautumista, erilaistumista sekä epiteelin esteen ja ionivirran hallintaa.

Dimereita voi muodostua homodimereinä (kaksi samanlaista reseptoria) tai heterodimereinä (kaksi erilaista reseptoria). Useimmat epiteelissä toimivat reseptorit kuuluvat receptorikinaasireseptoreiden RTK-ryhmään, joissa dimerisaatio mahdollistaa transautofosforylaation ja käynnistää signaalivirtaukset. Dimerisaatio on myös modulaattorien ja lipidialustojen, kuten lipid raftien, sekä adaptor-proteiinien avulla säädelty prosessi.

Esimerkkejä epiteelissä tärkeistä RTK-reseptoreista ovat EGFR/ErbB-perheen jäsenet (EGFR/HER1, HER2, HER3, HER4), FGFR sekä IGF-IR/insuliinireseptori. Niiden dimeroituminen säätelee muun muassa solujen proliferaatiota, erilaistumista ja kudosten homeostasia sekä syöpäriskiin liittyviä häiriöitä.

Biologiset merkitykset kattavat kehityksen, kudosten homeostaasin, haavojen paranemisen sekä epiteelikerrosten esteiden ylläpitämisen. Dimerisaatio voi vaikuttaa myös vuorovaikutuksiin muiden signaalireittien kanssa ja soluvälisten kontaktien kautta tapahtuviin viestintäprosesseihin.

Tutkimuksessa dimerisaatiota havainnoidaan ja mitataan useilla menetelmillä, kuten ko-immunopräipitaatiolla, ristiinkytkennällä, FRET- tai BRET-menetelmillä sekä proximiteettipitoisuusmittauksilla (proximity ligation assay). Rakenteelliset menetelmät, kuten cryo-EM ja X-ray-kriyoelektronimikroskopia, paljastavat dimeerin arkkitehtuurin.