eliminointireaktiot

Eliminoivat reaktiot ovat orgaanisen kemian reaktioita, joissa lähtölohko poistuu molekyylistä samanaikaisesti β-hydrogenin poistumisen kanssa, jolloin muodostuu kaksoissidos. Tyypillisiä eliminoitumisreaktioita ovat E1-, E2- ja E1cB-reaktiot. Reaktiot riippuvat substraatin rakenteesta, lähtölohkon stabiilisuudesta, emäksen voimasta sekä liuottimesta ja lämpötilasta. Yleisesti lämpötilan kohoaminen suosii eliminaatiota.

E1-reaktio on kaksivaiheinen: ensin lähtölohko lähtee, jolloin muodostuu karbokationi, ja tämän jälkeen β-hydrogenin poisto muodostaa alkeenin. Rate-determining step on karbokationin muodostuminen. Tertiary- ja sekundaariset substraatit sekä polaariset protiset liuottimet edistävät E1-reaktiota; primaariset substraatit reagoivat harvemmin. E1-reaktio kilpailee usein S_N1-reaktion kanssa, ja reaktio on herkkä lähtölohkon stabiilisuudelle sekä liuottimen polaarisuudelle.

E2-reaktio on yksi-askelinen, jossa emäksinen aine poistaa β-hydrogenin samalla, kun lähtölohko lähtee. Anti-periplanaarinen asento β-kohdassa on tyypillinen vaatimus monissa rakenteissa, erityisesti renkaissa ja substituoituneissa järjestelyissä. E2:lle edistävät vahvat emäkset ja hyvä lähtölohko; substraatti voi olla primaarinen, sekundaarinen tai tertiäärinen. Regio- ja stereokemia noudattaa usein Zaitsevin sääntöä (enemmän substituted alkene), mutta suurikokoiset emäkset voivat johtaa Hofmann-tuotteisiin.

E1cB-mekanismin esiintymä liittyy tilanteisiin, joissa lähtölohko lähtee huonosti tai β-hydrogenia voidaan tehokkaasti deprotonaation jälkeen poistaa; ensin muodostuu karbanion, jonka jälkeen lähtölohko lähtee. Tämä mekanismi korostuu α-keto-, allyli- tai muissa tilanteissa, joissa karbanionstabiilisuus on etu.

Eliminaatiot kilpailevat usein substituutioreaktioiden kanssa; olosuhteet kuten lämpötila, emäksen voimakkuus ja liuotin vaikuttavat lopulliseen tuottoon. Esimerkkejä ovat haloalkaanien dehydrohalogenointi voimakkaalla emäksellä sekä alkoholien dehidratoituminen happimuunnoksen yhteydessä.