dualisuuden

Dualisuus on filosofinen näkemys, jonka mukaan todellisuus koostuu kahdesta erillisestä substanssista tai perusluonteesta, joita ei voi täysin reduktoida toisiinsa. Yleisesti puhuttaessa erotetaan aineellinen maailma ja ei-aineellinen, kuten mieli tai tietoisuus.

Substanssinen dualismi (esim. René Descartes) väittää, että todellisuus jakautuu kahteen erilliseen substanssiin: ajattelu (mieli) ja aine (ruumis). Näiden välinen vuorovaikutus on mielen ja kehon välisen yhteyden perusta, mutta samalla se on tunnettu ja kiistelty interaktioniongelma: miten kaksi erillistä substanssia voivat vaikuttaa toisiinsa.

Ominaisuusdualismi sen sijaan väittää, että on sekä fyysisiä että ei-fyysisiä ominaisuuksia mielessä, mutta ei välttämättä erillisiä substansseja. Mielen ominaisuudet, kuten kokemukset ja tunteet, voivat siten olla erillisiä fyysisistä tiloista ilman että tarvitsee korostaa kahdeksaa erillistä substanssia. Tämä malli korostaa eroa mielen ominaisuuksien ja aivojen tilojen välillä.

Historiallisesti dualismi on vaikuttanut moniin keskusteluihin tietoisuudesta ja todellisuudesta. Descartesin lisäksi klassiseen dualismiin liittyy myös platoni- ja aikaisemmat käsitteet, mutta nykyaikainen keskustelu on laajentunut muun muassa kvalia-käsitteeseen, interaktioniongelman kritiikkiin sekä erilaisten monististen ja ei-reduktiivisten vaihtoehtojen tutkimukseen.

Nykytilanteessa monet filosofit suuntautuvat fyysikalistisiin tai monistisiin näkemyksiin, mutta dualismin perintö elää edelleen osana mielen ja ruumiin välisen suhteen pohdintaa. Eri muunnelmia ovat esimerkiksi kvalia-dualismi, emergentti dualismi ja non-reductive physicalism, jotka yrittävät ratkaista mielen ja aineen välistä yhteyttä erilaisilla lähestymistavoilla.