dokumenttinäytelmät

Dokumenttinäytelmät ovat teatterimuoto, jossa esityksen teksti ja rakenne perustuvat todellisiin lähteisiin, kuten haastatteluihin, arkistomateriaaleihin, oikeudenkäynteihin tai uutisraportteihin. Tekijät keräävät ja muokkaavat aineiston draamalliseksi kerronnaksi, jolloin katsomoon muodostuu moniääninen ja usein kriittinen kuva tutkittavasta ilmiöstä.

Verbatim-teatterin periaatteet näkyvät: suoria lainauksia voidaan käyttää sellaisenaan tai niitä voidaan muokata, ja eri äänet sekä roolihahmot nivoutuvat toisiinsa. Esitystekniikat vaihtelevat: näyttelijät voivat esittää useita rooleja, rekonstruktiot yhdistyvät arkistomateriaaliin, ja äänisuunnittelu sekä visuaaliset elementit tukevat lähdemateriaalin ilmavuutta.

Dokumenttinäytelmät ovat kehittyneet 1900-luvun puolivälistä lähtien dokumentaarisen teatterin perinteessä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Peter Weissin Die Ermittlung (1965–66), jossa Auschwitzin oikeudenkäynnin materiaaliin pohjautuva draama, sekä Anna Deavere Smithin Twilight: Los Angeles, 1992, joka rakentuu haastatteluista koottujen äänien varaan.

Suomessa dokumenttinäytelmät ovat työkalu sekä tutkivassa että yhteiskunnallista keskustelua herättävässä teatterissa. Ne herättävät eettisiä kysymyksiä: miten totuutta lähestytään, miten lähteet käytetään vastuullisesti ja miten monien ihmisten kokemukset voidaan esittää kunnioittavasti ja monipuolisesti.