dimerointi

Dimerointi on ilmiö, jossa kaksi identtistä tai erilaista molekyyliä liittyy toisiinsa muodostaen dimerin (M2). Se voi olla kemiallista, jolloin muodostuu kovalentti sidos, tai fysikaalista, jolloin dimeri syntyy heikkojen vuorovaikutusten kautta. Homo-dimeerit koostuvat kahdesta samanlaisesta molekyylistä, heterodimeerit kahdesta erilaisesta molekyylistä. Dimerointi voi tapahtua erilaisissa faasissa ja olosuhteissa, ja se voi olla sekä kestävä että osittain reversiibeli riippuen sidos- ja olosuhteen laadusta.

Tasapainossa kaksi monomeeriä muodostaa dimerin ja dimeri voi hajoa takaisin yksiköiksi. Dimerointikiihtyvyys ja dissosiaatio-kokonaisarvo (Kd) kuvaavat tätä tasapainoa. Dimeroinnin merkitys ja voimakkuus riippuvat monomeerien rakenteesta ja vuorovaikutuksista sekä ympäristöolosuhteista kuten lämpötilasta ja liuottimesta.

Käytännön merkitystä on sekä kemiassa että biologiassa. Esimerkkejä kemiasta ovat valon vaikutuksesta tapahtuva fotodimerointi (esim. [2+2] cycloaddition) ja eräät polymeerien esivaihe-dimerisoinnit. Biologiassa proteiinien ja entsyymien dimerisaatio on yleistä signaalin välittymisessä ja säätelyssä: se voi muuttaa molekyylin aktiivisuutta, stabiliteettia ja tumba toimintaa. Dimerointi on keskeinen ilmiö sekä tutkimus- että sovellusalalla, joissa vuorovaikutusten hallinta on olennaista. Dimeroinnin havaitseminen ja karakterisointi tapahtuvat usein NMR-, massaspektrometria- ja spektroskopiamenetelmiin sekä kineettiseen mallintamiseen perustuvien analyysien avulla.