diffraktiokuviot

Diffraktiokuviot ovat aaltojen diffraktion seurauksena syntyviä intensiteettijakaumia, joita syntyy, kun valo tai muut aallot kohtavat reiän, reunuksen tai kiteisen rakenteen. Kuvio muodostuu interferenssistä eri reittien kautta saapuvien aaltojen välillä, ja sen muoto riippuu aallonpituudesta, rakenteen geometriasta sekä havainnoinnin etäisyydestä.

Yleisimmät muodot ovat yksittäisviillon (single-slit) ja kaksoisviillon (double-slit) diffraktio sekä järjestelmät, joissa on useita pieniä aukkoja; näissä muodostuu säännöllisiä maksimi- ja minimi-alueita. Fraunhoferin ja Fresnelin diffraktio viittaavat erilaisten havaintoyhteyksien ja etäisyyksien vaikutuksiin.

Historiaan kuuluvat 1800-luvun kokeet, joissa Thomas Young osoitti valon aaltocharakterin kaksoisreunakokeillaan, sekä myöhemmät Fresnelin ja Braggin työn merkeissä. Braggin laki nλ = 2d sin θ selittää diffraktion kiteissä ja sen avulla voidaan päätellä kiderakenteita.

Diffraktiokuviot ovat keskeisiä monissa tutkimus- ja teknologiasovelluksissa: ne auttavat ymmärtämään materiaalien rakenteita, optisia komponentteja sekä kristallografian ja elektronimikroskopian menetelmiä.