deskriptivistisen

Deskriptivistinen (descriptive) lähestymistapa kieliin ja kielentutkimukseen pyrkii kuvaamaan kieltä sellaisena kuin sitä käytetään. Se tarkastelee kielellistä käytäntöä, vaihtelua ja kontekstia ilman arvottamista siitä, miten kielen tulisi olla. Tämä lähestymistapa on vastakohta preskriptivistiselle, jossa kieliopilliset säännöt ja “oikea” kieli nähdään ohjaavina.

Käytännössä deskriptivistinen tutkimus perustuu empiirisiin aineistoihin: puhe- ja kirjoitettuun kieleen, korpusdataan, kenttätyöhön ja kielellisesti dokumentoituihin esimerkkitapauksiin. Tavoitteena on kuvata rakenteita, käyttöä ja variaatiota mahdollisimman kattavasti sekä osoittaa, miten kieli toimii todellisessa vuorovaikutuksessa. Säännöt ja luokat muodostuvat aineistosta ja ovat kuvaavia, eivät normatiivisia.

Deskriptivismi korostaa variaatiota ja kontekstuaalisuutta: eri murteita, sosiaalisia tekijöitä sekä kielen historian ja yhteiskunnallisen tilanteen vaikutuksia. Se pyrkii tuottamaan kattavan kuvan kielestä sellaisena kuin sitä käytetään, eikä yksittäistä muotoa kategorisoida ainoaksi oikeaksi.

Sovelluksia ovat kielentutkimus, korpuslingvistiikka, kielten dokumentointi ja kielipolitiikan sekä -opetuksen perustelut. Deskriptivistinen tieto voi tukea sekä kielenoppimista että kielen normaali- ja standardointiprosesseja huomioimalla todelliset käytännöt sekä kielelliset vaihtelut.