copulalauseissa

Copulalauseissa (kopulalauseet) on pääverbinä kopulaverbi, jonka tehtävä on yhdistää lauseen subjekti predikatiiviin. Kopulaverbi ei kuvaa toimintaa vaan ilmentää identiteettiä, luonnetta tai tilaa. Yleisimmät predikaattityyppit ovat nominaattipredikaatit (subjekti ja nimellinen predikaattifunktio, kuten "on opettaja") sekä adjektiivipredikaatit (esim. "on kiltti"). Joissakin kielissä predikaatti voi olla myös muu kuin nominaatti tai adjektiivi, esimerkiksi paikkatietoinen tai muutorrentialliset rakenteet.

Kielitieteessä copulalauseet määritellään sen mukaan, onko kopulaverbi ilmeinen vai puuttuva. Overt kopulaa käyttävät kielet, kuten englanti, käyttävät usein be-verbinsä tietyissä muodoissaan ilmaisemaan identiteetin tai luonteen. Joissakin kielissä predikaattikonstruktio voi olla muuttunut matalaksi, eli kopula voi ilmetä vain välillisesti tai olla kokonaan vältettävissä tietyissä tilanteissa (zero copula) tai poikkeuksellisesti muissa syntaktisissa asetelmissa.

Syntaktisesti copulalauseet voivat osoittaa erilaisia relaatiotyyppejä: identiteetin (The book is a novel), luonteen ominaisuuden (The sky is blue) sekä tilan muuttumisen (The plant became healthy). Joissakin kielissä predikatiivin morfosyntaksi ja kasityypit voivat vaihdella; esimerkiksi nominaattipredikaatti voi olla nominativissa tai omassa ketjussa riippuen kielestä.

Suomi: Suomen kopulalauseissa käytetään kopulaverbia olla, joka taipuu persoonassa ja luvussa (esimerkiksi Hän on opettaja; Taivas on sininen). Predikatiivina käytetään yleisesti nominatiivissa esiintyvää nimeä tai adjektiivia. Suomen kopulalauseissa predikatiivin ja subjektin suhde ratkeaa usein ilman erillistä morfologista ilmaisua, ja olla-verbin konjugaatio vastaa subjekti- ja lukumuotoa. Kopulaa voidaan käyttää myös kuvailussa ja identiteetin ilmaisussa.