avaruussopimus

Avaruussopimukset ovat kansainvälisiä sopimuksia, jotka säätelevät valtioiden ja niiden kansainvälisten toimijoiden toimintaa avaruudessa. Ne kehitettiin erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien COPUOSin (Committee on the Peaceful Uses of Outer Space) ympärillä 1960- ja 1970-luvuilla vastauksena suureen kiinnostukseen avaruustutkimukseen ja teknologiseen kehitykseen. Tavoitteena on edistää rauhanomaista, turvallista ja vastuullista toimintaa sekä luoda yhteiset periaatteet siitä, miten avaruutta saa käyttää ja hallita.

Pääperiaatteet kattavat muun muassa, että avaruus ja Moon sekä muut taivaankappaleet ovat kaikkien maiden vapaasti tutkittavissa ja käytettävissä; niistä ei saa tehdä kansallista omistusoikeutta tai valtiollista suvereniteettia väittäen; toiminta avaruudessa tulee olla rauhanomaista ja laitonta asettaa aseistettuja rakenteita kiertoradalle; valtiot vastaavat omien avaruusobjektien ja niissä tehtävien toimintojen seurauksista; toiminnasta on oltava vastuussa korvauksin ja rekisteröinti on suoritettava, jotta toimijat voidaan jäljittää.

Suurimmat avaruussopimukset ovat 1967 solmittu YK:n yleissopimus avaruudesta sekä sitä täydentävät sopimukset, kuten 1968 pelastusyleissopimus, 1972 vastuullisuyleissopimus ja 1976 rekisteröintisopimus. 1984 voimaan tulleella Kuu-sopimuksella on laajennuksellinen tarkoitus, mutta se on ratifioitu vain harvoin. YK COPUOSin lisäksi sopimukset antavat kehyksen, jonka pohjalta kehittyy nykyajan kansainvälinen avaruuslainsäädäntö.

Nykyisin toimintaa täydentävät ei-sitovat ohjeistot, kuten Artemis-kaarit (2020), sekä keskustelut rauhanomaisten ja kaupallisten toimijoiden roolista ja resurssien hyödyntämisestä avaruudessa. Avaruussopimukset ovat edelleen keskeisiä, mutta niihin liittyy jatkuvia haasteita, kuten sääntelyn päivitys ja valtioiden sekä yksityisten toimijoiden yhteensovittaminen.