automaattitarkennusmenetelmiä

Automaattitarkennusmenetelmät ovat digitaalikameroissa ja muissa optisissa laitteissa käytettyjä tekniikoita, jotka säätävät objektiivin tarkennusta automaattisesti ilman käyttäjän manuaalista puuttumista. Näiden menetelmien tavoitteena on varmistaa, että kuvattava kohde on terävä. Yleisimmin käytettyjä automaattitarkennusmenetelmiä ovat kontrastinmittaukseen perustuva automaattitarkennus (Contrast Detection Autofocus, CDAF) ja vaiheenmittaukseen perustuva automaattitarkennus (Phase Detection Autofocus, PDAF).

Kontrastinmittaukseen perustuvassa järjestelmässä kamera analysoi kuva-anturilta saatavaa signaalia ja etsii kohtaa, jossa kontrastiero on suurin. Objektiivia liikutetaan edestakaisin, kunnes tämä maksimikontrastikohta löytyy, mikä osoittaa, että kohde on tarkka. CDAF on yleensä tarkka, mutta se voi olla hitaampi kuin PDAF, erityisesti heikossa valaistuksessa tai liikkuvien kohteiden kanssa.

Vaiheenmittaukseen perustuvassa järjestelmässä käytetään erillisiä tarkennuspisteitä tai suoraan kuva-anturilla olevia tarkennussensoreita. Nämä sensorit jakavat tulevan valon kahteen kuvaan ja vertaavat niiden vaihe-eroa. Tästä vaihe-erosta voidaan suoraan päätellä, mihin suuntaan ja kuinka paljon objektiivia on säädettävä tarkan tarkennuksen saavuttamiseksi. PDAF on tyypillisesti nopeampi ja tehokkaampi liikkuvien kohteiden seuraamisessa, ja sitä käytetään usein urheilu- ja luontokuvauksessa. Monet modernit kamerat yhdistävät molempia menetelmiä hyödyntääkseen niiden etuja ja minimoidakseen heikkouksia.